Mickey Hiiri (lyhytelokuvat) edustaa sekä kanonista ulkoasua punaisine shortseineen, valkoisine hanskoineen ja keltaisine kenkineen että Paul Rudishin kehittämää ylistettyä 2D-animoitua tv-sarjaa vuodelta 2013. Tämä versio palaa 1930-luvun retrohenkiseen letkutaidekomediaan ja hyödyntää samalla nykyaikaista digitaalista animaatiota, uudistaen Disneyn lippulaivahahmon vauhdikkaan ja nykyaikaisen huumorin kautta.
La Scena
Paul Rudishin kehittämä lyhytelokuvasarja sijoittaa Mikki Hiiren hektisiin, vauhdikkaisiin slapstick-tilanteisiin ympäri maailmaa ja arkisissa asetelmissa. Jaksot, kuten ”Ei palvele”, ”Croissant de Triomphe”, ”Yodelberg” ja ”Tokyo Go”, heittävät Mikin kaoottisiin fyysisisiin tilanteisiin, joissa hänen on selviydyttävä outojen esteiden ohi saavuttaakseen yksinkertaisia tavoitteita, kuten ruokailu rantaravintolassa Aku Ankan kanssa tai croissantien toimittaminen Pariisin liikenteen läpi. Jokainen lyhytelokuva alkaa elokuvallisella kunnianosoituksella klassiselle animaatiolle: salamanisku osuu Mikin päähän pyöreässä kehyksessä, jonka yläosaan on leimattu ”APPROVED” (HYVÄKSYTTY), mikä viittaa suoraan vanhoihin Motion Picture Associationin piirroselokuvien tarkastusleimoihin. Minnin, Akun, Hessun, Pluton ja klassisen vastustajan Karhukoplan (tai Pekan) tukemana Mikki kohtaa kaikkea paikallisista kaupungin kommelluksista kansainvälisiin seikkailuihin, joissa kuullaan paikallisia vieraskielisiä vuorosanoja. Hektinen taidesuunnittelu ja joustava fysiikka antavat Mikille mahdollisuuden äärimmäiseen fyysiseen komediaan, venymiseen ja lommoutumiseen säilyttäen samalla hänen optimistisen ja kestävän viehätyksensä.
Significato
Kesäkuussa 2013 Disney Channelilla ensi-iltansa saaneet ”Mikki Hiiri” -tv-lyhytelokuvat merkitsivät merkittävää taiteellista käännekohtaa Disney Television Animationille. Se oli studion ensimmäinen 2D-digitaalisesti animoitu Mikki Hiiri -sarja sitten ”Mikin klubin” ja hahmon ensimmäinen esikouluikäisiä vanhemmalle yleisölle suunnattu sarja kyseisen aikakauden jälkeen. Ottamalla visuaalista inspiraatiota Walt Disneyn ja Ub Iwerksin alkuperäisistä 1930-luvun piirretyistä ja yhdistämällä siihen modernin komediallisen ajoituksen, tuottaja Paul Rudish onnistui elvyttämään Mikin nykyyleisölle luopumatta kuitenkaan sen historiallisesta perinnöstä. Sarja kesti viisi tuotantokautta ja 94 jaksoa, se sai valtavasti ylistystä kriitikoiltakin ja poiki kaksi juhlapyhien erikoisjaksoa (”Duck the Halls” ja ”The Scariest Story Ever”). Sen menestys raivasi tietä Disney+ -jatko-osalle ”Mikki Hiiren ihmeellinen maailma” (2020–2023), teemapuistojen pimeille laitteille, kuten ”Mickey & Minnie's Runaway Railway” Disney's Hollywood Studiosissa ja Disneylandissa, videopeleille, kuten ”Where's My Mickey?” ja ”Disney Illusion Island”, sekä visuaaliselle perinnölle, joka juhlistaa Mikin kehitystä aina hänen vuoden 1928 debyyttiensä vapaaseen levitykseen (public domain) vuonna 2024.
Design
Visuaalisesti modernit lyhytelokuvat uudistavat Mikki Hiiren ulkonäköä ammentamalla vahvasti hänen klassisesta 1930-luvun tyylistään ja yhdistämällä siihen tyylikkäitä, nykyaikaisia 2D-animaatiotekniikoita. Mikin kasvoissa on klassiset piirakkasilmät, mikä on suora kunnianosoitus hänen ulkoasulleen vuoden 1929 lyhytelokuvasta ”The Karnival Kid”. Hänen asunsa säilyttää tunnusomaiset punaiset shortsit valkoisillaovaaleilla napeilla ja suuret keltaiset kengät, joiden tyyli on peräisin vuoden 1995 elokuvasta ”Runaway Brain”. Estetiikassa yhdistyvät korkeakontrastiset taustat, terävät siluetit ja joustava letkutaidefysiikka, jotka mahdollistavat liioitellut ilmeet ja kineettisen fyysisen komedian. Sivuhahmot saavat samanlaisia retrohenkisiä ulkoasuja: Hessu esiintyy nuhjuisemmassa hybridityylissä, joka yhdistelee hänen alkuperäistä vuoden 1932 ”Dippy Dawg” -muotoiluaan lyhytelokuvista ”The Whoopee Party” ja ”Moving Day”, Aku ja Iines Ankka heijastavat 1940-luvun alun ja puolivälin välistä ulkonäköään, ja Minni Hiiri käyttää kukkahatuttaan lyhytelokuvasta ”Mickey's Rival” yhdessä ”Runaway Brain” -asunsa kanssa.
Per il Collezionista
